Blogin lähtökohdat:

Blogin tarkoituksena on saada uusia näkökulmia vaikeaan asiaan kertomalla perheemme tarina pala palalta ja muistelemalla matkan varrelta mieleen jääneitä tunteita. Toivottavasti tämä käy myös vertaistueksi muille Vanhemmille ja Nuorille, lukijoiden yhteydenotot ja kommentit ovat siis toivottuja!
Satunnaisesti blogiin eksyneen lukijan kannattaa taustaksi lukea myös blogin avauspostaus, jotta saisi paremmin "juonesta kiinni".

Neljännen kevään kääntyessä syksyksi jatkan tuokiokuvilla "lapsestaan osittain luopuneen" äidin elämästä.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Jättipalaveri pidetty...




... ja sen jatkoksi vielä lähiaikuisten yli kaksituntinen neuvonpito. Ihan kaikki ei mennyt ennakkokäsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin tärkeimmät suuntaviivat tulivat vedetyksi.

 Parasta jättää kommentoiminen tältä erää ja odotella luontaisen optimismini palaamista, ehkäpä se vielä sieltä palaa, vaikka nyt olenkin täysin tyhjiin rutistettu.




sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Vielä viikko odottelua...




... ennen Suurta Verkostopalaveria psyk.polilla. Ensimmäistä kertaa mukaan pitäisi tulla myös osaston lääkäri (ja varmaan perhetyöntekijäkin) ja meidän oman sos.työntekijämme uusi työpari, joka on aivan hiljattain liittynyt tiimiin.
 Näihin kun lisätään sitten jo aiemmin mukana olleet nuorisopoliklinikan lääkäri&sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti, me vanhemmat, sijaisvanhemmat ja heidän tukihenkilönsä perhehoitoyksiköstä, niin vähän jo jännittää, löytyykö poliklinikalta meille riittävän isoa kokoushuonettakaan. Tarkoitus olisi kuitenkin sopia teinin loppukesän kuvioista osastolta (sijaisperheeseen) kotiuttamisen jälkeen.

 Ei käy kateeksi teiniäkään, joka joutuu selviytymään näin suuren porukan ristitulessa. Aika usein on käynytkin niin, että hän "nostaa piikit pystyyn", eikä kykene ottamaan aivan kaikkea vastaan, mutta onneksi he pystyvät sitten sijaisäidin kanssa käymään perusteellisia keskusteluja jälkikäteen.

 Omalta kohdaltani toivon vaan, että pysyisin edes kohtuullisen rauhallisena, vaikka nämä palavarit ovatkin aina nostaneet stressitasoni pilviin... *huoh*