Kaamostaistelu hallinnassa...

... ainakin jollakin tapaa. Vaikka välillä jo tuntuikin, että kaikki energia menee pimeydestä ja perusasioista selviämiseen, luulen nyt olevani jo voiton puolella. Pikkujouluja vietetty työporukan kesken teatterin ja hyvän ruuan merkeissä ja kotona puuhasteltu lahjapaketteja ja pikkusiivouksia. Tänään on joulukorttien kirjoituksen vuoro, jonka jälkeen leivon ja valmistelen jouluruokia vain silloin, kun sattuu huvittamaan. Ja jos ei huvita, niin eiköhän me pärjätä vähemmälläkin.

 Tästä eteenpäin on töitä tiiviisti jouluun asti. Mulla on vain yksi arkivapaapäivä ennen aattoa ja siihenkin on jo buukattu vanhemmuuden tukikäynti psyk.polilla. Puheenaiheina  teinin tulevaisuudensuunnitelmat ysiluokan jälkeen ja huostaanoton hallittu purkaminen, jos kaikki sujuu hyvin.
 Pitäkää peukkuja, että hiljaa hyvä tulee!

Ensilumen hiljaisuus,,,

... innosti minut toissapäivänä ottamaan muutaman kuvan kotimaisemista. Kohta tuosta ensilumesta on vain muisto jäljellä, mutta jäiväthän kuitenkin kuvat. Mitäs pidätte?

 Itse olen todella kiitollinen siitä, että tarvittaessa pääsen ulos luontoon keräämään voimia. Lyhytkin happihyppely elvyttää mieltä kummasti tämän marraskuisen pimeyden keskellä. Vaikka välillä tuntuukin, että seinät kaatuvat päälle, on lohdullista tietää, että se aurinko kuitenkin on siellä jossain, kun vaan jaksamme odottaa...

Ei pöllömpi vapaapäivä...

... sain hoidettua useammankin ihan omaan terveyteen liittyvän asian ja onnistuin myös vaihtamaan pöllökuvan Blogipolku-profiilini kansikuvaksi. Nähtäväksi jää, houkutteleeko pöllö blogiini paremmin lukijoita kuin aiempi kansikuvani (Voikukkia -ryhmämme tapaamispaikan leposohva) teki.

 Ostin pöllöni jo kesällä, mutta en ollut vielä löytänyt sille sopivaa paikkaa. Nyt ripustin sen olohuoneen hirsiseinälle, rakkaimpien valokuvieni keskelle. Kaunis lasityö pääsisi kyllä paremmin oikeuksiinsa ikkunassa, mutta jotenkin se näyttää liian pieneltä ja haavoittuvalta isossa ikkunassa. Tämä "metsäisempi" seinä siis kelvatkoon taustaksi :)

Ekat joululahjat paketoitu...

...näistä tuli kyllä aika pelkistettyjä, mutta onpahan mukavaa vaihtelua monekirjaviin kuoseihin.

Arkivapaapäivän kunniaksi kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa vyöhykehieronnassa, kun käytin synttärilahjaksi saamani lahjakortin pois. Ihan hieno kokemus, vaikka ennakkoon hieman arveluttikin jättäytyä ventovieraan ihmisen siliteltäväksi. Käsittely oli paljon lempeämpää kuin olin luullut, mutta vyöhykehieronnassa onkin kuulemma useita eri suuntauksia.
Saatanpa hyvinkin mennä joskus omallakin rahalla, kunhan sopiva aika vaan löytyy.

 Rentouttavan käsittelyn jälkeen uuteen halpa-jätti-markettiin tutustuminen jäi hieman vajaatehoiseksi, mutta keräsin kuitenkin kärryn täyteen edullisia lahjahankintoja ja karkkiherkkuja. Kotona piilotin sitten herkut (lähinnä itseltäni) kaappiin, etteivät tulisi nautituksi liian aikaisin...

 Onkos teillä lukijoilla samanlaisia ongelmia näin joulun lähestyessä?

Aivan uskomaton auringonlasku...

... eilisiltana, kun ajoin töiden jälkeen kaupunkiin. Olipa outoa, kun kerrankin en ollut liikenteessä teinin asioissa, vaan ihan oman terveyteni vuoksi. Seulontaröntgen tasavuosien merkeissä, peräti kotikunnan piikkiin. Nyt sitten vaan odotellaan viikon verran, tarvitseeko vielä ajaa uudestaan mahdollisen ultraäänitutkimuksen vuoksi, vai tulevatko vain ne eiliset kuvat postissa kotiin.

 Jos ei yllätyksiä tule, niin muutenkin marraskuun kalenteri näyttää ihmeen tyhjältä. Ei yhtään palaveria tai poliklinikkakäyntiä teinin asioissa. Vain kaksi kotilomaviikonloppua, joiden ohjelmassa varmaankin isänpäiväkakutukset ja ensimmäiset joulushoppailut.

 Kirpparillakin olen tietysti käynyt, mutta tällä kertaa en voi julkistaa kuvia, ettei kukaan lukijoistani sattumalta näkisi omaa joululahjaansa ennakolta.

 Älkää antako marraskuun masentaa, onhan tästä pimeydestä aina ennenkin selvitty!

Vielä kerran onnitteluhalauksia...

... meille kaikille uusille Voikukkia-ryhmänohjaajille! Tuntuu todella upealta nähdä omakin nimi Voikukkia-ohjaajapankissa. Vaikka itse en ehkä pääsekään varsinaiseksi ryhmänohjaajaksi leipätyöni takia, olen valmis vierailemaan Voikukkia-ryhmässä vertais-/kokemusohjaajana, kunhan vaan seuraava ryhmä lähialueella alkaa.

 Vieläkin hienompaa on se, että Voikukkia-ryhmämalli on päässyt mukaan Innopalkinto 2015 -finaaliin, käykääpäs peukuttamassa meidät vähintäänkin yleisön suosikiksi, voittaja julkistetaan jo ensi viikolla:

Innokylä -finaaliäänestys

(se äänestyspeukku on sivun oikeassa yläkulmassa)

Kuvissa ruskan värejä Tourujoen rannassa ja "kukkasia" koulutustilan ikkunalaudalla:

Välitehtävän välttelyä...

... eli hienoinen motivaatio-ongelma sen Voikukkia-koulutuksen suhteen meneillään. Pitäisi pohtia ryhmänohjaajalta vaadittavia ominaisuuksia/tietoja ja taitoja, vertaisohjaajan roolia ja omia haasteita/vahvuuksia ohjaajana.

  Lähtökohtaisesti jumituin jo siihen ajatukseen, onko omakaan tarinamme vielä siinä vaiheessa, että mulla olisi annettavaa kenellekään toiselle? Kuinka muka pystyisin auttamaan kriisin keskellä kompastelevaa vanhempaa, jos/kun itsekin hajoan palasiksi teinin hatkatessa perhekodistaan?

 Ketä tämä "vertaistuki" -blogikaan muka auttaa? Rohkea kommentoijani Rouva K-kin näyttäisi kadonneen jonnekin ja blogin katsojaluvutkin laahaavat pohjalukemissa. Onko tästäkään päivityksestä apua edes itselleni, kun menee näin pahasti itsesäälin ja huomionhakuisuuden puolelle... *huokaus*

 Oli miten oli, niin viikon päästä kuitenkin menen sinne toiselle koulutusjaksolle, jos ei siihen mennessä tule mitään yllättävää syyslomalaisen teinin taholta.

Äänestys: kukka vai marja?

Ihan vaan siksi, että perjantain myrskytuulien jälkeen lauantaina oli kaunis päivä. Tässä siis kaksi kuvaa sieltä äitileiriltä, äänestäkää kommentoimalla, kumpi on kauniimpi!

Lokakuu = superkuu...

... jos katsotaan kalenterista kaikki menot. Normaalin viikko-ohjelman lisäksi lokakuussa on kaksi kaksipäiväistä sessiota poissa kotoa plus poliklinikkapalaveri kuun päätteksi.

Tulevana viikonloppuna meillä on Talolla ns. "äitileiri", tarkoituksena jatkaa viime keväänä aloitettua voimauttava valokuva -työskentelyä. Kevätleirillä me äidit harjoittelimme kuvamalla toisiamme pareittain, nyt jokaisen äidin olisi tarkoitus kuvata omaa lastaan. Tai jos lapsi/teini kieltäytyy yhteistyöstä, niin sekin on sitten otettava vain vastaan. Ehkä pikkuisen jännittää, kuinka me haasteesta selviämme!

 Muutama sananen myös Voikukista. Ensimmäinen 2-päiväinen ohjaajakoulutus takana, sieltä oheinen kuva Oma tarina -tehtävästä. Yritin Pesäpuu ry-n tunnekorteilla kuvata, mitä kaikkia tunteita ja ajatuksia matkan varrella on läpikäyty. Viimeinen, nurinpäin kääntämäni kortti kuvaa tavoitettani, johon pyrin. Eli sitä, että pystyisin vielä joskus antamaan anteeksi itselleni kaikki erehdykseni...

 Toinen kuva aamulla hotellin ikkunasta kuvattu, lokit lentelivät parvena naapuritalojen katoille.

Kahden viikon hiljaisuus

... selittyy tällä kertaa vähemmän mukavilla kuulumisilla. Teini otti ns. hatkat Talolta ja hänen ja mukana olleen toisen tytön löytymiseen kului aikaa melkein viikko.  Meidän vanhempien tunnelmat vaihtelivat silkasta epätoivosta toiveikkuuteen, koska tyttö kuitenkin kerran päivässä tekstitteli olevansa kunnossa. Suhteellinen käsite, sanoisin!

 Todellakin ihmettelen, mitä noiden nuorten päässä oikein liikkuu, kun ammattikouluikäisetkin nuoret piilottelevat puolituttuja karkulaisia kämpillään päiväkausia ajattelematta yhtään, mikä huoli ja hätä läheisillä on siitä omasta nuorestaan!? No, onneksi episodi päättyi juuri ennenkuin olisimme päätyneet iltapäivälehtiinkin, kuvan julkaiseminen mediassa kun oli enemmän kuin lähellä.

 Kriisipalaverit asian tiimoilta pidetty niin psyk.polilla kuin Talollakin, tästä jatketaan taas eteenpäin. Kaikesta huolimatta parempaan tulevaisuuteen luottaen. Äitileirillekin lupasin osallistua parin viikon päästä, jos vaan lapsi on tallessa silloin (musta huumori lienee sallittua, eikö?) Sitä odotellessa yritän nauttia pienistä asioista, niinkuin vaikka menneiden juhlien kukkasten kuivatetuista terälehdistä kauniissa lasipurkissa.

 Voikukkia-vertaisohjaajakoulutuksesta pitänee laatia ihan oma postauksensa, kunhan tämä akuutti asia painuu vähän taka-alalle.

Mistähän taas aloittaisi...

... liiankin pitkäksi venyneen bloggaustauon jälkeen. Pari viikkoa hurahti pikavauhdilla, ensin viikko juhlia järjestellen ja sitten toinen viikko niistä toipuen. Lahjoja tuli sopivasti ja kukkia ehkä liikaakin, mutta kaikkein paras lahja oli kuitenkin se, että sain kaikki rakkaat ihmiset ympärilleni.
 Nyt olisi vielä ehdittävä editoida parisataa valokuvaa ja tehtävä kiitoskortit ja jokunen kuvakirjakin muistoksi, onneksi syksyn tullessa illat pitenevät!

EDIT. Tällä postauksella osallistun myös Blogipolku -portaalin kilpailuun, toivottavasti saan sitä kautta uusia lukijoita blogillenikin...

Viidenkympin virstanpylväs...

... onnellisesti ohitettu, juhlissa tulevana lauantaina olenkin sitten jo reilusti yli "parasta ennen" -päivämäärästäni. Luvassa siis kesän viimeiset sukujuhlat ja tottakai ystäviäkin mahtui kutsuvieraslistalle.
Tosin rajanveto on aina vaikeaa ja jälkikäteen muutaman ystävän jääminen pois listalta harmittaakin, mutta elämä on! Lohduttaudun sillä, että seuraaviin juhliin mennessä osa lähipiiristäni on todennäköisesti muutenkin vaihtunut ja/tai suvussakin naamat vaihtuvat/vähenevät/lisääntyvätkin.

 Teemavärit keltainen ja oranssi, näihin kippoihin tulee sammalta pohjalle ja yksi keltainen tai oranssi kukka keskelle :)

Yksi psyk.polin palaverikin pidetty pienemmällä porukalla, anti jäi tällä kertaa vaatimattomaksi. Aika kului kesän tapahtumien läpikäymiseen ja seuraavan suuremman palaverin valmisteluun. Plussaa tietenkin se, että tapasin teinin arestista huolimatta, yli kuukauden tauon jälkeen.

Vadelmia ja ötököitä...

... toivottavasti kukaan lukijoista ei pelästy tätä kuvaa. Vadelmanpoimintasessioni keskeytyi hetkeksi, kun oli aivan pakko ikuistaa kännykällä tämä astiaan pudonnut veijari:

Teinilläkin lomat lusittu, valitettavasti viimeinen lomaviikonloppu ei mennyt ihan putkeen, joten kotilomat on nyt hetkisen katkolla. Tsemppiä kuitenkin arkeen palaamiseen niin hänelle kuin muillekin koululaisille/opiskelijoille!

Vielä toinenkin kuva hurmurista:

Taitaa mennä kirpparibloggailuksi...

... tämäkin blogi, kun kesä on jo lopuillaan ja koulujen alkamista vaan odotellaan. Teinillä edessä haasteellinen ysiluokka ja kauas tulevaisuuteen vaikuttavat valinnat.

 Syys-lokakuun kalenteri alkaa toki jo täyttyä merkinnöistä. Teinin käynnit nuorisopsykiatrialla jatkuvat erilaisissa kokoonpanoissa ja mulla itsellänikin on luvassa sitä Voikukka-ohjaajakoulutusta ja vähän ammattiinikin liittyviä menoja. Vierivä kivi ei ehdi sammaloitua!

 Tässä päivän mielihyväostokset, kaikki yhteensä n. 50 euroa (tuo lasinen pöllo maksoi yksin yli puolet koko summasta) Osa jää ilahduttamaan itseäni, osan ajattelin antaa lahjoiksi ystäville.

Nyt niitä kuvia...

... jotka aamulla äkämystyksissäni jätin postaamatta.

Eli ennen niitä mieltäni kuohuttavia Muhos-uutisia olimme viettäneet Teinin kanssa kotilomaa. Hän oli edelliset kolme viikkoa Talon touhuissa ja lyhyellä kesäreissullakin, joten nyt oltiin aluksi vain kotona.
 Ja lauantaina hän pääsi käymään ex-sijaisperheessäänkin, jota hänen oli ehtinyt jo tulla ikävä, kun edellinen tapaaminen oli joskus toukokuun alussa. Yhteydenpito sinne on nyt epävirallista, mutta toivottavasti kuitenkin säännöllisen epäsäännöllistä, olihan ko. sijaisperhe kuitenkin hänen kotinaan kaksi vuotta. Ja vaikka loppuaikoina omat välini sijaisäitiin vähän kiristyivätkin, uskon ja toivon, että aika parantaa ja voimme pysyä edelleen puheväleissä.

 Seurustelun lisäksi viikonloppuun mahtui myös eräs kesätapahtuma, jossa kromi kiilsi ilta-auringon valossa ja  löytyipä sieltä kesän kaunein korukin omaan ranteeseeni. Nyt on minulla siis pennit jonossa, valmiina vara-  rahastona, jos joudutaan luopumaan eurosta... ;)

Toisinaan hävettää olla suomalainen...

... ai miksikö? Olenko vanhanaikainen juntti, kun en ymmärrä tätä viime päivien uutisointia ja lööppimediaa? Vaikka tämä onkin yksityinen blogi aivan muusta aiheesta, nyt on pakko kommentoida.

Ensin kohistaan yksittäisen kansanedustajan rasistisesta  naamakirjapäivityksestä ja siitä, pitääkö ko. puolueen ja muiden hallituspuolueiden ottaa asiaan kantaa ja kuinka nopeasti. Jo muutenkin paineen alla olevien puoluejohtajien päitä vaaditaan vadille ja asiasta syntynyttä uutisointia paisutellaan, että saadaan taas uusi lööppi aikaiseksi ja sosiaalinen media kiehumaan vieläkin rajummin.

Ja sitten revitään jättikokoiset lööpit kahden ongelmanuoren epätoivoisesta henkirikoksesta ja vuodetaan nuorten nimet ja kuvat julkisuuteen vielä suurempien lööppien vuoksi. Mä vaan en käsitä, mitä hyötyä moisesta toiminnasta on kenellekään???

 Ja vielä se perimmäinen kysymys: Olenko itsekin osasyyllinen tähän kaikkeen, kun käytän sähköistä mediaa ja seuraan uutisointia vain ajankuluksi? Pitäisikö pitää muutaman päivän tauko ihan kaikesta ja yrittää vain nauttia tästä muka-kesästä...

 Joo, nyt sapettaa niin, että minkäänlaista kuvaa ei irtoa. Pitäkää tunkkinne.

Postaus päivässä, kaksi parhaassa...

... kun nyt olen vaan niiiiiiiiiin innoissani päivän onnistuneista ostoksista. Kaupunkireissun tuloksena mulla on nyt aito, pehmeä suomenlampaan talja, jonka alkuperän (kaverini lammastilalta) tiedän satavarmasti.

 Ja toisena hankintana juhlamekko loppukesän kekkereihin. Tällä kertaa ei ollut kirppariostos, mutta aleprosentti 70 lämmitti kyllä mieltä sekin :)

 Ostosten lisäksi mieltä ilahdutti sekin, että teini soitti ja kyseli, voisiko hän olla kotilomilla päivän pidempään. Tottakai lupasin, kun se töidenkin puolesta onnistuu.

Kesän uskomaton vehreys...

... näkyy hyvin aamulenkillä ottamastani kuvasta. Koiruus melkein hukkuu kasvillisuuden sekaan, harmi vaan, että lenkin varrella ei oikein ole mustikoita ahmittavaksi.

 Kuvaa katsoessa on pakko tunnustaa, että koiran lenkittäminen on jäänyt luvattoman vähälle. Koira on selvästi lihonut, valjaat ylettivät juuri ja juuri kiinni alkukevään säädöillä. Mutta nyt lupaan ja vannon, että koira saa enemmän liikettä, jos vaan hellelukemat pysyvät siedettävinä!

Tuulikello ja sydämiä...

... siis betonisydämiä tarttui matkaani eräältä kesätorilta eilen töiden jälkeen. Kauniita, vai mitä?
 Saatan vaikuttaa hirveältä materialistilta, kun postailen vain näitä erilaisia hankintojani, mutta mitään suurempaa kertomista ei tällä kertaa ole. Töitä ja vapaa-aikaa sopivassa suhteessa ja teinin seuraavan kotiloman odotteluahan tämä muu elämä nyt on.

 Mansikoitakin pitäisi pakastaa, mutta eilisessä viiden kilon laatikossa oli luvattoman paljon veden vikuuttamia, joten seuraavan satsin ostan vasta varmana poutapäivänä. Tai jos jään ilman, niin ei sillekään sitten mitään voi.

 Mitähän seuraavalta kesätorilta löytyy...?

Kolmas kerta toden sanoo...

... nyt päivitän blogia ilman mitään oikeaa asiaa, siis vain nähdäkseni, kuinka nopeasti tämä näkyy Blogipolussa.
 Aiemmat kaksi postausta kun näkyivät siellä vasta puolen- vuorokauden viiveellä. Eli mielestäni todella hitaasti...

 No, onhan mulla tänään eräs epätavallinen ohjelmanumerokin luvassa. Aion heittäytyä entuudestaan vieraan ihmisen tarkkailtavaksi ja odotan mielenkiinnolla, vaistoaako hän minusta "oikeita" asioita. Samalla haastan itsenikin ottamaan vastaan ne "väärätkin" tulkinnat, jos hän sanookin jotain aivan mahdottomalta kuulostavaa.

 Kuvassa se viime postauksen kynttilä-pöytäkoriste iltahämärissä, vieläkin on hankinnasta hyvä mieli!

Joskus ilo syntyy aivan pienestä...

... asiasta, niinkuin nytkin viikonlopun kirpparihankinnoista ja uusista juhla-avokkaista. Tai puhelusta teinille ja hänen naurunsa kuulemisesta, kun hän kertoi viikonlopun sattumuksistaan.

 Kolmen euron tunika, seitsemän euron pöytäkoriste kolmelle kynttiläkupille ja kaksi kirjaa eurolla, ihan kiva saalis pihakirppikseltä :)

 

Jännityksellä odotan, löytyykö blogilleni...

... uusia lukijoita Blogipolun kautta.

Blogipolku taitaa olla aika uusi palvelu, mutta kyllä kai sinne joukkoon yksi vakavampiaiheinenkin blogi mahtuu. Tai jos lukukerrat ja kommentit eivät lisäänny, pääsee sieltä listoilta varmaan poiskin...

Kuvaksi valitsin Voikukkia-vertaistukiryhmämme sohvan, jota nyt ryhmän kokoontumisten loputtua on jo vähän ikäväkin.

Kesäkuun viimeiset kolme viikkoa...

... hurahtivat ohi pikavauhdilla. Töihin paluu juhannusviikon kiireeseen tuntui ihan hirveältä, mutta juhannuksen jälkeen ei sentään ole ollut aivan yhtä hulinaa. Loppukuu - rahat loppu  -meininki on nyt päällä, mutta eiköhän  meno taas loppuviikoksi vilkastu, kun kuukausikin sopivasti vaihtuu.

 Viime postauksen jälkeen on konkretisoitunut eräs tekninenkin juttu, blogilistan lopetettua toimintansa ovat lukijat/katselukerrat blogissa vähentyneet merkittävästi. Nyt pitäisi sitten miettiä, liitynkö johonkin muuhun blogipalveluun vai tyydynkö siihen, että tällä blogilla on vain kourallinen lukijoita, jotka käväisevät paikalla silloin tällöin. Toisaalta, jos lukijat unohtavat blogin, niin onko se sen merkki, että heillä(kin) on mennyt aiempaa paremmin? Kommentteja ja ehdotuksia otetaan vastaan, tuskin mä tätä kuitenkaan vielä kokonaan lopetan. Syksymmällä kun  riittää kirjoittamista ainakin sen Voikukkia-ryhmäohjaajakoulutuksen tiimoilta, jos se (koulutus) vaan toteutuu.

 Kissavideoiden suuresta suosiosta johtuen oheistan tähän kuvan kirpparilöydöstäni, vaikka itse en kissaa omistakaan. Kyltti löytää varmasti kesän aikana uuden kodin kissahullujen sukulaisteni luota. Sen myötä oikein lämmintä kesää kaikille lukijoille :)

Jokavuotinen taistelu takapihan herruudesta...

... päättyi taas kerran vähintäänkin 6-0 vuohenputkien ja nokkosten voittoon. Sisulla ja sydänverellä olen kuitenkin kitkenyt kaksi kottikärryllistä em. rikkakasveja koiratarhoista ja raparperipuskan vierestä, joten en mä ihan hukkaan ole aamupäivääni kuluttanut. Mutta lopun lomani aion kyllä käyttää johonkin muuhun puuhasteluun, piha saa mun puolestani rehottaa taas vähintäänkin juhannusviikon loppupuolelle asti.

 Juu, tyttökin lähti pois kotilomilta ja jonkunlaista analyysiä voisi yrittää. Ihmeen sovinnollisesti oltiin, ehkä siitä johtuen, että aika melkein meni yhdestä reissusta toipumiseen ja seuraavan suunnitteluun. Yhden serkun valmistujaiset ja toisen serkun yo-juhlat tulivat asianmukaisesti juhlituiksi ja viime viikonlopun reissulla tyttö tapasi ystävän vuosien takaa. Mä  viihdytin sillä välin itseäni ravintolaruualla, kaupunkikävelyllä ja kirpputoriostoksilla ja löysinpä jopa suvun seuraavien merkkipäiväjuhlien sankarille lahjankin. Kohtuuhyvä saldo siis reilun vuorokauden mittaiselle reissulle :)

 Ja lopuksi kuvia kaikesta yllä mainitusta:

Jo joutui armas aika...

... mutta suloisesta suvesta ei vielä puhettakaan, tuulee niin kylmästi, ettei aurinkokaan vielä jaksa lämmittää.

 Mutta kylmästä huolimatta mieltä lämmittää tytön todistus 8. luokalta. Kun syksyllä vielä pelättiin koko kasiluokan tuplaamista, nyt tuloksena oli kuitenkin kahdeksikon keskiarvo ja peräti yksi kymppikin! Ei huonosti, sanoisin :)

 Itsekin sain todistuksen siitä Voikukkia-vertaistukiryhmästä, vain arkki paperia, mutta kuitenkin arvokas.

 Tästä on siis hyvä jatkaa, mutta tämä viikko menee (toivottavasti) ihan lomailun merkeissä.

Toukokuun tapaamiset pidetty...

... nyt ei lopu merkinnät kalenterista! Kävimme läpi koko kesän viikonloput ja saimme sovittua niistä yli puolet kotilomiksi :) Vaikka Talon kesään kuuluukin monenlaista tapahtumaa ja nuorille on luvassa pieniä kesätöitäkin, joustoa kuitenkin löytyy myös lomien suhteen.
 Äkkiä laskettuna näyttää siltä, että kesäkuussa tytölle tulee enemmän kotipäiviä kuin koko keväänä tähän mennessä yhteensä. Siis siitä huolimatta, että mun ensimmäinen kesälomapätkäni loppuu jo kesäkuun puolivälissä. Täytyy vain toivoa, että bussien ilmastointi toimii, ettei tyttö läkähdy matkustamiseen :)

 Voikukkia-vertaisryhmämmekin kokoontui viimeistä kertaa. Olimme paikalla lähes täysilukuisina ja vaikka viralliset tapaamiset loppuvatkin, jatkamme yhteydenpitoa Facebookissa. Kiitos vielä tätäkin kautta upeille ohjaajillemme, annoitte ainakin minulle paljon mietittävää ja eväitä tulevaisuuden varalle.
 Ilmoitin myös itseni syksyn viimeiseen vertaisohjaajakoulutukseen, nyt pitää sitten vaan kiristää vyötä, että saan kurssimaksun kasaan...

 Päivän kuva ei mitenkään liity edellä kerrottuihin asioihin, mutta väännän väkisin jonkunlaista aasinsiltaa vanhan puimalarakennuksen korjaamisen ja perheemme elämäntilanteen välille.
 Jotta pystyisimme korjaamaan rapistuneita asioita, joudumme rakentamaan aputelineitä pelkästään sen vikakohdan saavuttamiseksi ja luottamaan siihen, että telineet myös kestävät. Eikä päätä saa huimata sinne telineille kiivetessäkään:

Kiire, kiire, kiire...

... tai ehkä sittenkin vain pelkkä laiskuus(ko?) syynä, kun en ole blogia päivittänyt viikkokausiin. Kevät on edennyt hitaanlaisesti (jos vain luontoa katsotaan), eikä mitään kovin ihmeellistä ole tapahtunut omassa olemisessakaan.

 Vai onkohan se sitä, että talven muutosten jälkeen tämä nykyinen elämä alkaa tuntua arkiselta?
Teini vaikuttaisi asettuneen uuteen olotilaansa ja on jopa saanut hoidettua koulun rästihommia kiitettävästi, eikä kotilomillakaan ole tapahtunut mitään erikoista. Paitsi äitienpäiväkakku, mikä ei ihan mennyt kuin Kinuskikissalta, vaikka kolmen naisen voimin sitä väsättiinkin. Liekö tuo leipurien runsaus syynä, kun seeprasta tulikin dalmatialainen, onneksi maku kuitenkin oli kohdallaan:)

 Palaveririntamaltakaan ei muuta kerrottavaa kuin että asiakassuunnitelmapalaveri jouduttiin perumaan yhden avainhenkilön sairastumisen takia. Uusi yritys sovittu kuitenkin vielä toukokuun aikana, koska tytön koko kesän kotiloma-aikataulu on vielä vahvistamatta. Omat kesälomaviikkoni toki jo tiedän.

 Voikukka-ryhmäkin lähestyy loppuaan, maaliskuulta toukokuulle siirtynyt viimeinen tapaaminen pitäisi olla tulevalla viikolla. Aika haikein mielin ryhmästä luovun, koska olen kokenut sen voimauttavana ja ajatuksia herättävänä. Suosittelen lämpimästi kaikille, joille vertaisryhmää tarjotaan, menkää vaan rohkeasti mukaan!

Niitä lämpimiä päiviä odotellessa kuvaksi erään varhaisen aamun työmatkakuva, jossa lämpötila n. +5 astetta ja maantie kosteanhöyryinen:

plus vielä toinen otos ilta-autereesta:

Aika mahtava viikonloppu takana...

... kun osallistuin ensimmäistä kertaa Talon "äitileirille", jossa oli mun lisäkseni mukana kymmenkunta äitiä. Muu porukka oli jo toisilleen tuttuja aiemmilta leireiltä, mutta mielestäni itsekin sujahdin porukkaan ihan hyvin. Liekö sen Voikukka-ryhmän ansiota, mutta  mennessäni päätin, että en aio jäädä tuppisuuksi sivustakatsojaksi, vaan heittäytyä mukaan (lähes) sata lasissa. Heittäytymistä helpotti huomattavasti viikonlopun ohjelman painottuminen voimauttavaan valokuvaukseen Maailman ihanin äiti -hengessä.

 Saattaahan se olla, että onnistuin ärsyttämäänkin jotakuta äänessä olemisellani, mutta ainakaan suoraan päin naamaa ei kukaan valittanut...

 Valokuvasessioiden lisäksi viikonloppuun mahtui myös saunomista ja joutilastakin yhdessäoloa niin äitiryhmäläisten kuin lastenkin kanssa, eikä valmiiseen ruokapöytään pääsemisestäkään ole mitään valittamista :)

 Vielä muutama kuva em. aiheista:

Lapsuusmuistoja, siskoterapiaa ja vaalihuumaa...

... kaikkia otsikossa mainittuja juttuja mahtui kuluneeseen kahteen viikkoon.

Poliklinikalla käytiin pienemmällä porukalla, jatkettiin teinin lapsuuden läpikäymistä. Mielestäni sain aika hyvin hoitotahon vakuutettua siitä, että perheemme on ollut (ja on osin vieläkin) ihan tavallinen, kahden lapsen ja työssäkäyvien vanhempien perhe. Mitään järisyttäviä riidanaiheitakaan meillä ei ole ollut, eikä vanhemmista kumpikaan käytä liikaa päihteitä, vaikka silloin tällöin saunajuoma tai pari nautitaankin.

 Sukutaustoistakin puhuttiin, mutta kukapa sitäkään pystyy jälkikäteen sanomaan, onko jollain mun tai puolisoni sedällä/tädillä aikoinaan ollut kaksisuuntainen mielialahäiriö vai jotakin muuta, kun ovat hoidossa olleet? Tai sitäkään, kuinka iso tekijä oman isäni (r.i.p. 2002) alkoholismi on ollut meidän perheessämme?
 Oma mielipiteeni on, että isäni juominen on vain edesauttanut sitä, että itse olen valinnut mahdollisimman kunnollisen ja turvallisen kumppanin puolisokseni ja lasteni isäksi.

 Siskoterapiaa oli sitten vuorossa viime viikonloppuna, kun molemmat tyttäremme olivat kotona. Isosisko toi taannoisen Saksanmatkansa tuliaisena  topin, joka oli vieläpä ihan oikean kokoinenkin.
 Viikonloppuun kuului tietysti myös hyvää ruokaa ja lepoa sekä naapurin nelijalkaisten pentujen hellittelyä. Harmi vaan, että kolmen pennun joukosta ei mitenkään onnistunut nappaamaan yhtä huomaamatta taskuun...

Kaiken tämän jälkeen piti vielä seurata vaalien tuloslaskentaa pitkälle sunnuntai-iltaan. Olinhan vaalikentillä henkilökohtaisesti tavannut melkein puolet vaalipiirimme valituksi tulleista edustajista, (kärkiehdokkaani useampaankin kertaan) ja muistuttanut heitä huolehtimaan myös lasten ja nuorten eduista päätöksenteossa.

 Kaiken tämän jälkeen pitäisi taas orientoitua tavalliseen arkeen. Pieniä vaikeuksia saattaa kyllä tulla, mutta pakko kai yrittää.