Loppukesän helteet...

... eivät ota loppuakseen, vaikka jo pari viikkoa on ollut keskivertoa lämpimämpää. Pahemmilta ukkosilta on kuitenkin vielä vältytty, muutamaa räväkkää sadekuuroa lukuunottamatta.

 Samansuuntaiset ovat tunnelmat perhesuhderintamallakin. Karkureissunsa jälkeen teini on ollut taas varmassa tallessa psyk. osastolla, mutta elämänhän on jatkuttava ja uutta koelomaa ja (sijaisperheeseen) kotiutustakin suunnitellaan.  Vaikka karkureissu olikin vakava paikka,  olemme silti päättäneet antaa teinille ja sijaisperheelle vielä uuden mahdollisuuden, koska laitokseen siirtyminen olisi liian iso ja haastava muutos niin teinille itselleen kuin molemmille perheillekin. Sosiaalityöntekijämme sukkuloi palavereissa osastolla ja me vanhemmat otamme taas kerran päivän kerrallaan ja päivystämme puhelinta väliraportteja odotellessa.

 Omat työtkin on hoidettava, kun kesälomaankin on vielä muutama viikko.  Toisaalta työnteko vie ajatukset edes hetkeksi pois ongelmista, mutta pakko on tunnustaa, että motivaatio on silti aika hakusessa. Vaikka kuinka yrittää elää normaalielämää, jossain taustalla vaanii koko ajan Iso Mörkö...

Syvä helpotuksen huokaus...

... reilun kolme vuorokautta kadoksissa ollut tyttö löytyi yöllä, jokunen tunti sen jälkeen, kun julkaisimme facebookissa katoamisilmoituksen.

 Kokemuksesta opittu ehkä sen verran, että seuraavalla kerralla (toivottavasti niitä ei enää tulisi) emme viivyttele some-julkaisussa yhtä pitkään kuin nyt.

Ei ihan paras mahdollinen päivä...

... niinkuin ei ollut eilinenkään. Kännykän loki näyttää 4 anovaa tekstaria ja 26 turhaa soittoyritystä, kun Teini päättikin yllättäen toissailtana ottaa hatkat sijaisperheestä. Tyttö tietää aivan varmasti, että huoli on kova, koska ei pidä kännykkäänsä päällä eikä vastaa edes kavereidensa viesteihin.

 Tytön omat fiilikset ovat varmasti vielä kamalampia, mutta ei tämä äidinkään osa helppo ole. Mielessä pyörivät niin kaikki viimeisten kahden kuukauden palaverit kuin yhä epävarmemmalta näyttävä tulevaisuuskin, eikä savottaa yhtään helpota se, että poliisin etsintäresurssit ovat mitättömät. Haku on päällä, mutta teinin löytäminen pienestäkin kaupungista on hakuammuntaa, kun etsintää tehdään muiden töiden ohessa, eikä tutkinnanjohto ole vielä katsonut tarpeelliseksi julkaista edes kuvaa tytöstä.

  Juuri tänä aamuna mainittiin telkkarin aamulähetyksessä, että poliisille ilmoitetaan vuosittain n. 3000 sijoitetun nuoren katoamista, eikä ohjelmassa esiintynyt poliisi edes yrittänyt arvailla, kuinka monta tapausta jää ilmottamatta, kun lähietsintä tuottaa tulosta.

 Että tämmöistä täältä, yritän muistaa kertoa jos ja kun tyttö tavoitetaan.