Päättyvän mielenterveysviikon innoittamana...

... vaihdoin profiilini kuviksi hieman Tenavat -filosofiaa, toivottavasti pidätte! Tuon profiilikuvan sisältävä Salli-trippi menee kokonaisuudessaan näin:
"-Tässä on elämäntaitoa koskeva kotiaineeni: -Sanotaan, että on parasta elää päivä kerrallaan. -Jos yrität elää kerralla seitsemän päivää, on viikko ohi yhdessä hujauksessa."

 Voiko sitä enää tuon selvemmin sanoa? Vaan millä ihmeen konstilla tuon filosofian pystyisi sisäistämään?
 Itse ainakin murehdin asioita aivan liikaa, enkä millään pysty keskittymään vain tähän hetkeen. En ainakaan niissä asioissa, joista kannan huolta tai jotka ovat muuten mulle tärkeitä.

 Juu, kaksi viikkoa taas hurahti sitten viime postauksen, tässä muita kuulumisia.
 Voikukka-ryhmämme kokoontui jo neljännen kerran, toisen kerran "täysilukuisena" eli tästä eteenpäin ryhmä on suljettu, eikä uusia halukkaita enää oteta ryhmään. Keskivertoa pienempi ryhmä takaa meille ainakin sen, että jokaisen ääni tulee ryhmässä kuulluksi, joten ryhmän pienuudesta on meille vain etua.
 Mitä kuuluu -kierroksen aikana tuli jo todistettua, että vaikka saapui paikalle harmistuneena päivän/viikon aiemmista tapahtumista, niin muiden ryhmäläisten kommenttien ansiosta noille harmeille pystyi jo nauramaankin.

 Ja ensimmäisen tunnin naurunremahdusten jälkeen päästiin niihin vakavampiinkin aiheisiin ja kohta sitten itkettiinkin vuoronperään. Mutta ainakin omalla kohdallani se itku oli puhdistavaa, vapauttavaa itkua, jolla aina on sijansa silläkin.

 Koska tavakseni on tullut laittaa näihin juttuihin lopuksi kuva, olkoon se tällä kertaa teinin kotilomalta, kun ilokseni sain kuunnella tyttärieni laulavan yhdessä Singstaria:

Masentavan marraskuun haasteet

... osittain takanapäin, mutta suuria asioita vielä alkamaisillaankin.

 Pariviikkoiseksi jäänyt osastojakso sotki tytön kotilomat, joten olemme tavanneet hänet vain kahdessa eri palaverissa. Alunperin "tietoisku"-palaveriksi (=kuinka selviytyä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa) suunniteltu tapaaminen muuttuikin osastojakson jälkeiseksi "ensikäynniksi", jossa yritettiin taas porukalla vetää uusia suuntaviivoja epäonnistuneen alkusyksyn jälkeen.

 Eipä ollut poliklinikan lääkärilläkään helppo homma, kun osastojakson loppuarvio ei ollut käytettävissä (eihän niitä ennenkään ole viikossa ehditty polille toimittaa- toim. huom.). Tuijoteltiin siinä sitten toisiamme ja itkeskelevää, vieläkin pahasti ahdistuneen oloista tyttöä ja yritettiin olla positiivisia.
 Jotakin tulostakin palaverista tuli, oli pakko tehdä päätös, että tytön koulunkäynti yritetään turvata erikoisjärjestelyin. Miettimis-/armonaikaa annettiin puolitoista viikkoa ja 17. päivä hänen pitäisi sitten jaksaa lähteä avo-oppilaaksi sairaalakouluun sinne psyk.osaston viereen. Muuten hyvä, mutta pitkän matkan takia koulupäivän pituus tuntuu ihan liian raskaalta muutenkin ahdistuneelle teinille. *huokaus*

 Isänpäiväkin vietettiin perhepiirissä, ensimmäistä kertaa ilman nuorempaa tytärtä, joka vietti päivän sijaisperheessään. Isä tapasi sitten tyttärensä tiistaina lähiaikuisten palaverissa, joka piti järjestää pikatahdissa uusien koulujärjestelyjen takia. Itse en päässyt palaveriin mukaan, mikä saattoi olla hyväkin, sillä en varmaan olisi kestänytkään katsoa itkevää lastani...

 Masentavan postauksen lopuksi kuva, joka symboloi periksi ei anneta -meininkiä, maastolenkillä koiran kanssa on hyvä miettiä asioita ja ladata akkuja tuleviin koitoksiin:

Kolmas kerta toden sanoi...

... kun saimme sinne Voikukka-ryhmään vielä yhden osallistujan, joten ryhmän tulevaisuus on nyt turvattu. Jatkamme tapaamisia siis n. kahden viikon välein kevättalvelle saakka.

 Alun tutustumisvaiheen jälkeen joka kerralle on tarkoitus tulla oma teemansa, joissa käsitellään huostaanottoa (ja siitä selviämistä) eri näkökulmista niin meidän vanhempien kuin lapsen ja sijaisperheenkin kannalta. Ensimmäisenä teemana oli huostaanottokriisin vaiheet ja niiden kesto/päällekkäisyys.

 Aika selkeästi tuli jo esille myös häpeän teema, onhan lapsen "menettäminen" huostaan vahvasti häpeällinen kokemus. Ilmeisesti ryhmän pienuus on tässä vain eduksi meille, kun pääsimme jokainen jo ääneenkin. Itse hämmästyin siitäkin, että vaikka oma kokemus onkin päällimmäisenä mielessä, niin ihmeen syvästi toistenkin kertomukset jo koskettivat.

 Meillä oli myös verkostopalaveri tällä viikolla,  siitä sitten seuraavassa postauksessa enemmän, kunhan sovittujen uusien asioiden toteutumisesta päästään paremmin selville...

Päivän kuva mun uudesta teepannustani, jota lähden aivan juuri testaamaan. Pannu on valurautaa ja n. kahden teemukillisen vetoinen ja olen siihen jo aivan hullantunut :)

 

Jestas, mikä moka...

... blogin asetuksissa. Olen koko puolivuotisen blogihistorian ajan pyydellyt lukijoilta kommentteja, mutta vasta nyt älysin tarkistaa blogin asetukset ja muuttaa ne sellaisiksi, että kommentoiminen onnistuu Blogspot-iin rekistyröitymättömänäkin.

Kiitos teille, jotka vielä olette siellä ja anteeksi. Seuraava "oikea" blogipostaus luvassa loppuviikolla, kunhan verkostopalaveri ja vertaisryhmän 3. kokoontuminen ovat ohi...