Kiiran kyyneleet ja valon pisarat...

... eilisaamun työmatkalla vaivuin ajatuksiini otsikossa mainittujen asioiden vuoksi.

Torstaiaamuna kuulin autoradiosta luistelija Kiira Korven lyhyen haastattelun hänen pieleen menneen MM-kisaluistelunsa jälkeen. Kyyneleitään nieleskellen tuo monessa liemessä keitetty (ja silti vaan aina uudestaan yrittävä!) huipputähti kertoi, että lyhytohjelman alussa sattunut epäonnistuminen pilasi koko suorituksen ja tuloksena oli jääminen ulos vapaaohjelmasta. Haastattelija oli onneksi sen verran fiksu, ettei kysynyt Kiiran ajatuksia luistelu-uran jatkamisesta/lopettamisesta, mutta pakostikin tuli mieleen, että eiköhän se huippu-ura nyt ole lopullisesti ohi. Voin vain kuvitella pettymyksen suuruutta niin Kiiran itsensä kuin taustajoukkojenkin mielissä ja vielä illalla nähtyäni asian uudelleen mediassa surkuttelin hänen kovaa kohtaloaan.

 Mutta onhan toki niin, että hän on itse valinnut uransa ja tiennyt kaiken aikaa, mitä uhrauksia ura vaatii ja menestynytkin sen verran, että myös onnistumisesta saatu palkkio on tiedossa. Kiiralla on ollut tilaisuus toteuttaa elämänsä unelmaa ja varmastikin hänellä on myös varasuunnitelma, kuinka elämä jatkuu tästä eteenpäin, pettymyksestä huolimatta.

Ai miksikö kerron tästä täällä blogissa? Siksi, että en voi olla vertaamatta Kiiraa omaan teiniini, joka myös on nuori, kaunis ja lahjakas (vaikkakaan ei urheilussa vaan muilla alueilla). Mutta tuo omien unelmien toteuttaminen näyttää jäävän haaveeksi, kun kaikki energia menee päivittäiseen selviytymiseen ja taisteluun mielialamörköjä vastaan. Ei ole reilua, ainakaan minun mielestäni.

 Toinen otsikon asioista oli ne valon pisarat. Eli siis Tuure Kilpeläisen laulu, joka soi sitten päässäni eilisaamun työmatkan jälkeen kaiken päivää. Se jotenkin kiteytti ajatukseni siitä, että vastoinkäymisten jälkeen on pakko katsoa eteenpäin, kaikesta huolimatta. Laulun sanojen myötä siis voimia niin Kiira Korvelle kuin tyttärellenikin:


Tyttö istuu lätäkössä, 
Hiekkaa hiuksissaan.
Se hakkaa muovilapiolla
Suurta maailmaa.
Älä tule paha kakku, 
Älä tulee vaan.
Anna meille valon pisaroita.

Valon pisaroita, 
Vasten pimeää.
Meille putoaa, 
Valon pisaroita.
Valon pisaroita, 
Kun toivo häviää.
Meille putoaa, 
Valon pisaroita.
Meille putoaa, 
Valon pisaroita.

Mielenrauhan metsästystä 1500 kilometrin verran...

... todellakin huomasin ajaneeni sen Voikukka-ryhmän vuoksi jo enemmän kuin Suomen päästä päähän!
 
Eilen vaan kävi niin nolosti, että koko tapaaminen peruuntui viime hetkillä, kun neljästä äidistä vain minä pääsin paikalle. Mietittiin yhdessä ohjaajien kanssa, että yritämme vielä kerran "jäähyväistapaamista", mutta aikataulukiireiden vuoksi se ajoittuu vasta toukokuulle. Nähtäväksi jää, saanko pidettyä tallessa toisille ryhmäläisille kiitoslahjoiksi aikomani kirppariesineet sinne saakka...

 

Ihan hukkaan ei kaupunkireissuni onneksi mennyt, kun meillä oli aamupäivällä pienemmän porukan poliklinikkakäynti teinin kanssa. Paikalla oli mun ja tytön lisäksi vain kaksi polin hoitotiimiläistä ja tytön terapeutti, jonka aloitteesta keskustelimme perhehistoriastamme ja tytön lapsuusvuosista. Ankarasta muistelemisesta huolimatta en vieläkään löytänyt elämästämme mitään erityisesti normista poikkeavaa, jatkamme pohdiskelua kuitenkin kolmen viikon kuluttua.

Sitä ennen on kuitenkin vuorossa isomman porukan verkostotapaaminen, jossa pitäisi päivittää kuluneet kaksi kuukautta uudessa sijoituspaikassa ja suunnitella tulevan kesän kuvioitakin.

 Ei siis pienintäkään pelkoa, että kaasujalka joutuisi lepoon... :)

Huomista supertiistaita odotellessa...

... olen ehtinyt tehdä vaikka mitä tarpeellista ja tuiki tarpeetontakin askaretta. Kun mieli jo miettii tulevan poliklinikkapalaverin haasteita, tekevät kädet pikkupuuhia kuin itsestään. Rästiin jäänyt pyykkivuori selätetty, vihoviimeisetkin joulukoristeet (pikkueteisen oveen unohtunut pieni kynttiläriipuke) korjattu pois ja tauluja & valokuvia vaihdeltu sieltä täältä sinne ja takaisin...

 Välipaloina luettu kirpparilta löytämästäni aforismikirjasta viisauksia naisen elämästä:

 "Nainen elää ainoastaan siinä onnessa, jonka hän valmistaa toiselle." - Henriette Hanck

 "Vain pelottavalla esimerkillään vanhempi sukupolvi voi vaikuttaa hyödyllisesti nuorempaan." - Sigurd Hoel

 "Äidin sydän on syvä kaivo, jonka pohjalta aina löytää anteeksiannon." - Balzac

Yöpakkasia ja revontulia...

... joskin noita jälkimmäisiä täytyy yrittää bongata ensi yönä uudestaan. Eilisiltana Nukkumatti kutsui sen verran aikaisin, etten kymmenen tienoilla ehtinyt nähdä kuin maidonvaaleita "sormivetoja" taivaalla.

 Jotain pitäisi varmaan kertoa tytön kotilomastakin, tällä kertaa hän oli kotona kokonaiset kaksi vuorokautta. Tyttö vaikutti yllättävän rauhalliselta ja oli kiinnostunut ihan tavallisista asioista ja meidänkin kuulumisistamme. Tottakai puhuttiin "talon" tapahtumistakin, mutta noin päällisin puolin sain vaikutelman, että teini tyytyy kohtaloonsa ainakin hetkeksi ja yrittää kiriä kiinni syksyllä rästiin jääneitä koulujuttuja.

Ensimmäisen kerran todella pitkään aikaan tuntui siltä, että ehkä vielä joskus eläisimme ns. tavallistakin elämää...

 Noiden otsikossa mainittujen yöpakkasten ansiosta uskaltauduin vielä jäällekin. Lauantai-illan hämärissä sain kuvattua tunnelmallisen kuvan pikkukoirasta ja peräti yhden still-kuvan peräämme karanneesta jämy-teinistäkin:

 

Toiseksi viimeinen kerta Voikukkia-ryhmää...

... toissapäivänä herätti jo haikeuden tunteen. Kun on säännöllisesti avautunut akuuteista ongelmista muille, tulee väkisinkin mieleen, kuinka selviän tästä eteenpäin, kun tapaamiset loppuvat?

 Yhteensattumien summana ryhmämme oli tällä kertaa kutistunut vain minuun ja ohjaajiin, mutta kävimme silti osan päivän suunnitellusta ohjelmasta läpi. Teemana oli Selviytymisen voimavarat, joita käsittelimme israelilaisen kriisiterapeutti Ofra Ayalonin luoman Basic Ph- mallin avulla. Mallissa yhdistetään eri psykologisten koulukuntien teorioita kokonaisvaltaiseksi selviytymismalliksi, jossa on kuusi erilaista ulottuvuutta. Nämä ulottuvuudet kuvaavat erilaisia tapoja joiden avulla/kautta henkilö lähtökohtaisesti käsittelee kriisejään. Ja vaikka jokainen varmaan tunnistaa oman pääasiallisen kategoriansa, olemme kuitenkin eri ulottuvuuksista koostuvien osatekijöiden summia.

  Parantavat tekijät eli Basic Ph:  Elämänfilosofiset keinot (Belief system) Tunteet (Affect) Sosiaaliset keinot (Social support) Mielikuvat (Imagination) Ajatukset (Cognition) Fyysiset keinot (Physical)

 Ja vielä lyhyesti jokaisen ulottuvuuden sisältöä:

B- uskomukset, arvot, filosofia, uskonto ja elämänkatsomus
A- vapaa tunteiden ilmaisu itkien, nauraen ja/tai esim. taiteiden avulla
S- sosiaalinen vuorovaikutus läheisten, ryhmien, vertaistuen jne. kanssa/avulla
I- mielikuvat, intuitio, luovuus, unet
C- tiedonhaku, ongelmanratkaisukeinojen tärkeysjärjestys, sisäisen puheen kuunteleminen/käsitteleminen
Ph- liikunta, rentoutuminen, syöminen,nukkuminen

Hupsista, taisin langeta innostukseni kuoppaan, toivottavasti edes joku teistä lukijoista saa edellä kertomastani kimmokkeen pohtia itseään!

t. BSC-ihminen, joka väsyneenä tinkii ensimmäiseksi liikunnasta ja syö epäterveellisesti... *häpeiliö*

Naistenpäivän aamukahvit...

... tuli juotua hieman epätavallisissa merkeissä. Koska nyt on eduskuntavaalikevät ja meillä täällä vähäväkisessä Itä-/Kaakkois -Suomessa on uudet, entistä suuremmat vaalipiirit, innostuin lähtemään naapurikuntaan vaalitilaisuuteen. Kyseessä oli puolue, jota olen aina tähän mennessä äänestänyt, vaikka erilaiset vaalikoneet ovatkin usein antaneet kärkiehdokkaikseni muidenkin puolueiden ehdokkaita.

 Eikä aamupäivä suinkaan mennyt hukkaan. Olisin viihtynyt tilaisuudessa kauemminkin, mutta ehdokkaat joutuivat poistumaan jo tunnin kuluttua nappurikaupungin torille, jossa heillä on mahdollisuus tavoittaa huomattavasti suurempi määrä äänestäjiä.

 Vaikka kyseessä olikin maaseutukunnan tilaisuus, oli paikalla kuitenkin puolueen puheenjohtaja ja viisi istuvaa kansanedustajaa, joista yksi ei enää ole ehdolla jatkamaan. Hän oli kuitenkin paikalla kampanjoimassa nimenomaan uusien naisehdokkaiden puolesta. Ensimmäistä kertaa "tyrkyllä" olevia ehdokkaita oli mukana kuusi kappaletta ja saattaapa olla, että ääneni meneekin tällä kertaa eräälle heistä. Sen verran herkällä korvalla hän kuunteli ajatuksiani sotesta ja lastensuojelun(kin) nykytilasta.

 Aivan kiveenhakattu ei päätökseni vielä ole, mutta jo lyhyen tapaamisen perusteella voin olla varma ainakin kuuden ehdokkaan kohdalla, että heitä en missään tapauksessa äänestä. Yksi istuva (mies)kansanedustaja karsiutuu joukosta jo sillä, että hän tunnusti suoraan, etteivät lapset ja nuoret kuulu hänen erityisosaamiseensa ja muutama muu ehdokas karsiutuu siksi, että en usko heidän mahdollisuuksiinsa päästä läpi.

 Jos tämän vuodatukseni perusteella joku lukijoista innostuu äänestämään, annan vielä vinkin. Käykää tarkistamassa, että ehdokkaanne on allekirjoittanut useiden eri kansalaisjärjestöjen laatiman Lasten ja nuorten kansanedustaja -huoneentaulun sivulla
www.alli.fi/huoneentaulu 

(ei kuvaa tähän postaukseen, koska siellä vaalitilaisuudessa oli niin hirveä tungos, että kännykkäni jäi naulakossa roikkuvan takin taskuun, enkä päässyt sitä sieltä hakemaan kesken tilaisuuden)

Ikävä jatkuukin viikolla...

... kun viime postauksessa mainitsemani psyk.polin palaveri jouduttiin tänään perumaan teinin sairastumisen vuoksi. Olin juuri ehtinyt aamulla klo 6.20 linja-autopysäkille (n. 10 kilometrin päähän kotoa), kun sitten pitikin kääntyä takaisin kotiin. No, ehkä olisin jotain voinut jutella poliklinikan tiimin kanssa, mutta kun kyseessä ei ollut lääkärin vastaanotto, jätin sittenkin menemättä. Olisi kuitenkin ollut aika rankkaa istua 2 tunnin sessiota linja-autossakin ja murehtiä sitä, etten tavannutkaan tyttöä. Lyhyt puhelinpalaveri kuitenkin pidettiin ja ihmeekseni uusi aikakin järjestyi vielä maaliskuun aikana, vaikka yleensä kaikki polin ajat on sovittava vähintään kuukautta aikaisemmin.

 Ai miksikö olin suunnitellut mennä linja-autolla, vaikka normaalisti ajan itse tuon 150 kilometriä? Ihan vaan siitä ilosta, että kerrankin linjurin aikataulut olisivat mahdollistaneet aamupalaveriin ehtimisen jo kahdeksaksi ja kotimatkan ilman turhan pitkää odottelua.
Eikä tuo keväisen räntäsateen seassa ajaminen muutenkaan olisi houkuttanut, kun työmatka-ajoakin kertyy neljäpäiväisellä työviikollani pyöreät 500 kilometriä.

 Mutta nyt on siis enää viikko odotettava tytön seuraavaa kotilomaa ja tällä kertaa pitäisi olla luvassa peräti perjantai-illasta sunnuntaihin kestävä loma :)

 Koska automatkakuvat jäivät ottamatta, tässä tunnelmakuvaksi illan herkkuhetki: mudcake-jäätelöä ja kirjakerhon uutuuskirja: