Liian paljon ristiriitaisia tunteita...

... siihen, että pystyisin analysoimaan (tai edes kertomaan tarkemmin) kuluneen viikonlopun tapahtumista.
 Sen sijaan lyhyt kertaus taaksepäin, samaan ajankohtaan kolme vuotta, kaksi vuotta ja vuosi sitten:


 Kolme vuotta sitten elokuussa (n. neljä kuukautta viiltelyn paljastumisen jälkeen) aloitettiin varsinaiset tutkimuskäynnit lastenpsykiatrian poliklinikalla. Psykologin testeissä kartoitettiin lapsen  oppimistaidot ja poissuljettiin lukihäiröt yms. koulunkäyntiin mahdollisesti vaikuttavat seikat. Todettiin tytön olevan lahjakas, fiksu ja luova ja osin näistä samoista asioista johtuen myöskin tunne-elämältään herkkä, mutta myös itseltään paljon (ehkä liikaakin?) vaativa.

 Kaksi vuotta sitten elokuussa  (edellisen kevään koulunkäynnin mentyä tyystin harakoille) päädyttiin sijoittamaan tyttö naapurikuntaan "uuden alun saamiseksi". Ympäristönvaihdoksesta ja uuden, isomman kaveripiirin saamisesta toivottiin lääkettä masennuksen karkoittamiseen ja edelleen vaihtelevien mielialojen hallintaan. Alkuun kaikki näyttikin hyvältä, mutta sijoituspaikan toiminnan alasajo mullisti kuviot.

 Vuosi sitten (yläasteen alkaessa) oltiin hyvinkin toiveikkaita teinin tulevaisuuden suhteen. Sopeutuminen sijaisperheeseen oli hyvällä mallilla, olihan ensimmäiset pussikaljakokeilutkin läpikäyty ja anteeksi annettu. Me vanhemmatkin aloimme sopeutua tilanteeseen ja etsiä tukea ja apua itsellemmekin. Yrittäjämieheni palkkasi itselleen työmiehen omaa työtaakkaansa keventämään ja minä hakeuduin ASLAK-kuntoutukseen ja aloitin mielialalääkityksen pärjätäkseni paremmin.

 Kaiken edellä kerrotun jälkeen nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, että lopullista diagnoosia ei teinille ole saatu, toistuvista osastojaksoista ja psykoterapiasta huolimatta.  Perusongelma (psykoterapeutin mukaan) on se, että tyttö ei luota aikuisten kykyyn ratkaista ongelmia ja tukea häntä riittävästi tunnemyrskyissä.  Paha olo siis jatkuu ja tuo mukanaan karkailua ja lieveilmiöitä.

 "Ei mulla mitään psyykkisiä ongelmia ole, mua vaan vituttaa!"  -taitaa tyttö olla oikeassa...

Muutama päivä matalalentoa...

... pienen lomareissun merkeissä. Tällä kertaa latasin akkuja käymällä ihan itsekseni "työvierailulla" kaverin luona, kolmen tunnin matkan päässä kotoa. Menomatkalla tapasin kebabin merkeissä toisenkin kaverini ja puhuin ajaessa myös muutaman pitkän puhelun. Tuli siis monta asiaa päivitettyä ihan huomaamatta.

 Mutta niinhän siinä sitten kävi, että kun suunnitellut työt tulivat tehdyksi ja kun huomasin avautuvani liikaa omista asioistani, päätin lähteä kotiin hieman ajateltua aiemmin. Sen verran rankkaa tämän menneen kesän kertaaminen tuntuu olevan, vaikka kaverini kuunteli ja välitti ihan aidosti.

 Uutisia sen verran, että viimeinkin sain myös suoraa palautetta sähköpostiini, eli siis varmistuksen siitä, että joku tosiaan on törmännyt blogiini ihan ilman omaa myötävaikutustani. Sydämelliset kiitokset Sinulle,     Rouva K. , toivottavasti joku muukin rohkaistuu kirjoittamaan!

 Periferia -nettimme tuntuu pätkivän sen verran, että kuvan lataaminen ei onnistu, mutta kuvitelkaa tähän monisävyiset ilta-auringon värittämät pilvet...

EDIT: yritetääs uudestaan sitä kuvan lataamista:

Taas uusi pyöreä luku rikottu...

... kun tämän kuluvan elokuun aikana blogin katselut ovat ylittäneet ensin 1000 ja nyt jo 1200 katselukerran rajat.  Vaikka niitä kaipaamiani kommentteja ei olekaan herunut, on tätä varmaan yritettävä vielä pitää yllä, sillä luulen, että nuo katselijat ovat enimmäkseen heitä, joiden omat tarinat ovat samansuuntaisia kuin meidänkin.

 Nyt kun itse olen vuosilomalla, ehtisin kyllä vastaamaan meileihinkin, jos joku uskaltaa paremmin lähestyä siellä...
 neljaskevat@gmail.com

Tasan ei mene nallekarkit...

... ainakaan kesälomia jaettaessa. Tytön oma, (karkureissun takia) lyhyeksi jäänyt kesäloma loppuu ensi maanantaina, samana päivänä, jolloin mulla itselläni on ensimmäinen vuosilomapäivä. Onneksi kuitenkin ollaan tavattu muutaman kerran erilaisten "kissanristiäisten" merkeissä, vaikkakin vaan muutama tunti kerrallaan.
  
 Toiveissa kuitenkin on, että kunhan koulu pyörähtää käyntiin niin tytön kotilomatkin jatkuisivat pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Vaikka vaikeahan sitä oli uskoa, että osastojaksojen ja koelomien vuoksi suunnitelmat muuttuivat kaiken aikaa ja hänen edellisestä kotona käymisestään tuli jo kuluneeksi reilusti kolme kuukautta!

 Mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta, normaalin arjen palaamiseen luotetaan ja jotakin kuitenkin tapahtuu koko ajan. Itse ilmoittauduin viimeinkin Voikukkia-vertaisryhmään, jonka pitäisi alkaa syksymmällä, kunhan ryhmä saadaan riittävän isoksi ja aikataulut selville. Tosin 8-10 säännöllisesti toistuvaa käyntiä 2-3 kuukauden aikana on iso pala purtavaksi töissäkäymisen rinnalla, mutta yrittänyttä ei laiteta...

Päivän kuva myrskyisästä sittenkin tyyneksi muuttuneen yhteisen uintireissun tunnelmista: