... selittyy tällä kertaa vähemmän mukavilla kuulumisilla. Teini otti ns. hatkat Talolta ja hänen ja mukana olleen toisen tytön löytymiseen kului aikaa melkein viikko. Meidän vanhempien tunnelmat vaihtelivat silkasta epätoivosta toiveikkuuteen, koska tyttö kuitenkin kerran päivässä tekstitteli olevansa kunnossa. Suhteellinen käsite, sanoisin!
Todellakin ihmettelen, mitä noiden nuorten päässä oikein liikkuu, kun ammattikouluikäisetkin nuoret piilottelevat puolituttuja karkulaisia kämpillään päiväkausia ajattelematta yhtään, mikä huoli ja hätä läheisillä on siitä omasta nuorestaan!? No, onneksi episodi päättyi juuri ennenkuin olisimme päätyneet iltapäivälehtiinkin, kuvan julkaiseminen mediassa kun oli enemmän kuin lähellä.
Kriisipalaverit asian tiimoilta pidetty niin psyk.polilla kuin Talollakin, tästä jatketaan taas eteenpäin. Kaikesta huolimatta parempaan tulevaisuuteen luottaen. Äitileirillekin lupasin osallistua parin viikon päästä, jos vaan lapsi on tallessa silloin (musta huumori lienee sallittua, eikö?) Sitä odotellessa yritän nauttia pienistä asioista, niinkuin vaikka menneiden juhlien kukkasten kuivatetuista terälehdistä kauniissa lasipurkissa.
Voikukkia-vertaisohjaajakoulutuksesta pitänee laatia ihan oma postauksensa, kunhan tämä akuutti asia painuu vähän taka-alalle.
