Nyt niitä kuvia...

... jotka aamulla äkämystyksissäni jätin postaamatta.

Eli ennen niitä mieltäni kuohuttavia Muhos-uutisia olimme viettäneet Teinin kanssa kotilomaa. Hän oli edelliset kolme viikkoa Talon touhuissa ja lyhyellä kesäreissullakin, joten nyt oltiin aluksi vain kotona.
 Ja lauantaina hän pääsi käymään ex-sijaisperheessäänkin, jota hänen oli ehtinyt jo tulla ikävä, kun edellinen tapaaminen oli joskus toukokuun alussa. Yhteydenpito sinne on nyt epävirallista, mutta toivottavasti kuitenkin säännöllisen epäsäännöllistä, olihan ko. sijaisperhe kuitenkin hänen kotinaan kaksi vuotta. Ja vaikka loppuaikoina omat välini sijaisäitiin vähän kiristyivätkin, uskon ja toivon, että aika parantaa ja voimme pysyä edelleen puheväleissä.

 Seurustelun lisäksi viikonloppuun mahtui myös eräs kesätapahtuma, jossa kromi kiilsi ilta-auringon valossa ja  löytyipä sieltä kesän kaunein korukin omaan ranteeseeni. Nyt on minulla siis pennit jonossa, valmiina vara-  rahastona, jos joudutaan luopumaan eurosta... ;)

Toisinaan hävettää olla suomalainen...

... ai miksikö? Olenko vanhanaikainen juntti, kun en ymmärrä tätä viime päivien uutisointia ja lööppimediaa? Vaikka tämä onkin yksityinen blogi aivan muusta aiheesta, nyt on pakko kommentoida.

Ensin kohistaan yksittäisen kansanedustajan rasistisesta  naamakirjapäivityksestä ja siitä, pitääkö ko. puolueen ja muiden hallituspuolueiden ottaa asiaan kantaa ja kuinka nopeasti. Jo muutenkin paineen alla olevien puoluejohtajien päitä vaaditaan vadille ja asiasta syntynyttä uutisointia paisutellaan, että saadaan taas uusi lööppi aikaiseksi ja sosiaalinen media kiehumaan vieläkin rajummin.

Ja sitten revitään jättikokoiset lööpit kahden ongelmanuoren epätoivoisesta henkirikoksesta ja vuodetaan nuorten nimet ja kuvat julkisuuteen vielä suurempien lööppien vuoksi. Mä vaan en käsitä, mitä hyötyä moisesta toiminnasta on kenellekään???

 Ja vielä se perimmäinen kysymys: Olenko itsekin osasyyllinen tähän kaikkeen, kun käytän sähköistä mediaa ja seuraan uutisointia vain ajankuluksi? Pitäisikö pitää muutaman päivän tauko ihan kaikesta ja yrittää vain nauttia tästä muka-kesästä...

 Joo, nyt sapettaa niin, että minkäänlaista kuvaa ei irtoa. Pitäkää tunkkinne.

Postaus päivässä, kaksi parhaassa...

... kun nyt olen vaan niiiiiiiiiin innoissani päivän onnistuneista ostoksista. Kaupunkireissun tuloksena mulla on nyt aito, pehmeä suomenlampaan talja, jonka alkuperän (kaverini lammastilalta) tiedän satavarmasti.

 Ja toisena hankintana juhlamekko loppukesän kekkereihin. Tällä kertaa ei ollut kirppariostos, mutta aleprosentti 70 lämmitti kyllä mieltä sekin :)

 Ostosten lisäksi mieltä ilahdutti sekin, että teini soitti ja kyseli, voisiko hän olla kotilomilla päivän pidempään. Tottakai lupasin, kun se töidenkin puolesta onnistuu.

Kesän uskomaton vehreys...

... näkyy hyvin aamulenkillä ottamastani kuvasta. Koiruus melkein hukkuu kasvillisuuden sekaan, harmi vaan, että lenkin varrella ei oikein ole mustikoita ahmittavaksi.

 Kuvaa katsoessa on pakko tunnustaa, että koiran lenkittäminen on jäänyt luvattoman vähälle. Koira on selvästi lihonut, valjaat ylettivät juuri ja juuri kiinni alkukevään säädöillä. Mutta nyt lupaan ja vannon, että koira saa enemmän liikettä, jos vaan hellelukemat pysyvät siedettävinä!

Tuulikello ja sydämiä...

... siis betonisydämiä tarttui matkaani eräältä kesätorilta eilen töiden jälkeen. Kauniita, vai mitä?
 Saatan vaikuttaa hirveältä materialistilta, kun postailen vain näitä erilaisia hankintojani, mutta mitään suurempaa kertomista ei tällä kertaa ole. Töitä ja vapaa-aikaa sopivassa suhteessa ja teinin seuraavan kotiloman odotteluahan tämä muu elämä nyt on.

 Mansikoitakin pitäisi pakastaa, mutta eilisessä viiden kilon laatikossa oli luvattoman paljon veden vikuuttamia, joten seuraavan satsin ostan vasta varmana poutapäivänä. Tai jos jään ilman, niin ei sillekään sitten mitään voi.

 Mitähän seuraavalta kesätorilta löytyy...?

Kolmas kerta toden sanoo...

... nyt päivitän blogia ilman mitään oikeaa asiaa, siis vain nähdäkseni, kuinka nopeasti tämä näkyy Blogipolussa.
 Aiemmat kaksi postausta kun näkyivät siellä vasta puolen- vuorokauden viiveellä. Eli mielestäni todella hitaasti...

 No, onhan mulla tänään eräs epätavallinen ohjelmanumerokin luvassa. Aion heittäytyä entuudestaan vieraan ihmisen tarkkailtavaksi ja odotan mielenkiinnolla, vaistoaako hän minusta "oikeita" asioita. Samalla haastan itsenikin ottamaan vastaan ne "väärätkin" tulkinnat, jos hän sanookin jotain aivan mahdottomalta kuulostavaa.

 Kuvassa se viime postauksen kynttilä-pöytäkoriste iltahämärissä, vieläkin on hankinnasta hyvä mieli!

Joskus ilo syntyy aivan pienestä...

... asiasta, niinkuin nytkin viikonlopun kirpparihankinnoista ja uusista juhla-avokkaista. Tai puhelusta teinille ja hänen naurunsa kuulemisesta, kun hän kertoi viikonlopun sattumuksistaan.

 Kolmen euron tunika, seitsemän euron pöytäkoriste kolmelle kynttiläkupille ja kaksi kirjaa eurolla, ihan kiva saalis pihakirppikseltä :)

 

Jännityksellä odotan, löytyykö blogilleni...

... uusia lukijoita Blogipolun kautta.

Blogipolku taitaa olla aika uusi palvelu, mutta kyllä kai sinne joukkoon yksi vakavampiaiheinenkin blogi mahtuu. Tai jos lukukerrat ja kommentit eivät lisäänny, pääsee sieltä listoilta varmaan poiskin...

Kuvaksi valitsin Voikukkia-vertaistukiryhmämme sohvan, jota nyt ryhmän kokoontumisten loputtua on jo vähän ikäväkin.