... tai ehkä sittenkin vain pelkkä laiskuus(ko?) syynä, kun en ole blogia päivittänyt viikkokausiin. Kevät on edennyt hitaanlaisesti (jos vain luontoa katsotaan), eikä mitään kovin ihmeellistä ole tapahtunut omassa olemisessakaan.
Vai onkohan se sitä, että talven muutosten jälkeen tämä nykyinen elämä alkaa tuntua arkiselta?
Teini vaikuttaisi asettuneen uuteen olotilaansa ja on jopa saanut hoidettua koulun rästihommia kiitettävästi, eikä kotilomillakaan ole tapahtunut mitään erikoista. Paitsi äitienpäiväkakku, mikä ei ihan mennyt kuin Kinuskikissalta, vaikka kolmen naisen voimin sitä väsättiinkin. Liekö tuo leipurien runsaus syynä, kun seeprasta tulikin dalmatialainen, onneksi maku kuitenkin oli kohdallaan:)
Palaveririntamaltakaan ei muuta kerrottavaa kuin että asiakassuunnitelmapalaveri jouduttiin perumaan yhden avainhenkilön sairastumisen takia. Uusi yritys sovittu kuitenkin vielä toukokuun aikana, koska tytön koko kesän kotiloma-aikataulu on vielä vahvistamatta. Omat kesälomaviikkoni toki jo tiedän.
Voikukka-ryhmäkin lähestyy loppuaan, maaliskuulta toukokuulle siirtynyt viimeinen tapaaminen pitäisi olla tulevalla viikolla. Aika haikein mielin ryhmästä luovun, koska olen kokenut sen voimauttavana ja ajatuksia herättävänä. Suosittelen lämpimästi kaikille, joille vertaisryhmää tarjotaan, menkää vaan rohkeasti mukaan!
Niitä lämpimiä päiviä odotellessa kuvaksi erään varhaisen aamun työmatkakuva, jossa lämpötila n. +5 astetta ja maantie kosteanhöyryinen:
plus vielä toinen otos ilta-autereesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti