... ainakaan kesälomia jaettaessa. Tytön oma, (karkureissun takia) lyhyeksi jäänyt kesäloma loppuu ensi maanantaina, samana päivänä, jolloin mulla itselläni on ensimmäinen vuosilomapäivä. Onneksi kuitenkin ollaan tavattu muutaman kerran erilaisten "kissanristiäisten" merkeissä, vaikkakin vaan muutama tunti kerrallaan.
Toiveissa kuitenkin on, että kunhan koulu pyörähtää käyntiin niin tytön kotilomatkin jatkuisivat pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Vaikka vaikeahan sitä oli uskoa, että osastojaksojen ja koelomien vuoksi suunnitelmat muuttuivat kaiken aikaa ja hänen edellisestä kotona käymisestään tuli jo kuluneeksi reilusti kolme kuukautta!
Mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta, normaalin arjen palaamiseen luotetaan ja jotakin kuitenkin tapahtuu koko ajan. Itse ilmoittauduin viimeinkin Voikukkia-vertaisryhmään, jonka pitäisi alkaa syksymmällä, kunhan ryhmä saadaan riittävän isoksi ja aikataulut selville. Tosin 8-10 säännöllisesti toistuvaa käyntiä 2-3 kuukauden aikana on iso pala purtavaksi töissäkäymisen rinnalla, mutta yrittänyttä ei laiteta...
Päivän kuva myrskyisästä sittenkin tyyneksi muuttuneen yhteisen uintireissun tunnelmista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti