Masentavan marraskuun haasteet

... osittain takanapäin, mutta suuria asioita vielä alkamaisillaankin.

 Pariviikkoiseksi jäänyt osastojakso sotki tytön kotilomat, joten olemme tavanneet hänet vain kahdessa eri palaverissa. Alunperin "tietoisku"-palaveriksi (=kuinka selviytyä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa) suunniteltu tapaaminen muuttuikin osastojakson jälkeiseksi "ensikäynniksi", jossa yritettiin taas porukalla vetää uusia suuntaviivoja epäonnistuneen alkusyksyn jälkeen.

 Eipä ollut poliklinikan lääkärilläkään helppo homma, kun osastojakson loppuarvio ei ollut käytettävissä (eihän niitä ennenkään ole viikossa ehditty polille toimittaa- toim. huom.). Tuijoteltiin siinä sitten toisiamme ja itkeskelevää, vieläkin pahasti ahdistuneen oloista tyttöä ja yritettiin olla positiivisia.
 Jotakin tulostakin palaverista tuli, oli pakko tehdä päätös, että tytön koulunkäynti yritetään turvata erikoisjärjestelyin. Miettimis-/armonaikaa annettiin puolitoista viikkoa ja 17. päivä hänen pitäisi sitten jaksaa lähteä avo-oppilaaksi sairaalakouluun sinne psyk.osaston viereen. Muuten hyvä, mutta pitkän matkan takia koulupäivän pituus tuntuu ihan liian raskaalta muutenkin ahdistuneelle teinille. *huokaus*

 Isänpäiväkin vietettiin perhepiirissä, ensimmäistä kertaa ilman nuorempaa tytärtä, joka vietti päivän sijaisperheessään. Isä tapasi sitten tyttärensä tiistaina lähiaikuisten palaverissa, joka piti järjestää pikatahdissa uusien koulujärjestelyjen takia. Itse en päässyt palaveriin mukaan, mikä saattoi olla hyväkin, sillä en varmaan olisi kestänytkään katsoa itkevää lastani...

 Masentavan postauksen lopuksi kuva, joka symboloi periksi ei anneta -meininkiä, maastolenkillä koiran kanssa on hyvä miettiä asioita ja ladata akkuja tuleviin koitoksiin: