... alkoi sitten kohta koulujen alkamisen jälkeen. Ensimmäinen takaisku oli se, että Teinin paras luokkakaveri laitettiin rinnakkaisluokalle, kun kyläkouluilta yläasteelle tulevat uudet oppilaat nostivat luokkien määrän kahdesta neljään. Reilu kuukausi koulunkäyntiä sujui kohtuullisesti ja psyk.polin verkostopalaverissa todettiin, että nyt pitäisi kaiken olla kutakuinkin kunnossa.
Vaan kuinkas ollakaan, viikko tuon palaverin jälkeen teini romahti totaalisesti ja edessä oli ensimmäinen reissu sairaalahoitoon nuorten psykiatriselle osastolle. Osastolla vierähti reilu kuukausi, jonka aikana lääkitystä muutettiin sillä ajatuksella, että kenties ei olisikaan kyse pelkästä masennuksesta, vaan ehkä sittenkin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Uusien lääkkeiden annoksen titraaminen veikin sitten koko loppusyksyn vielä osastolta kotiutumisen jälkeen. Koulu sujui jotenkuten, mutta lääkeannosten noustessa myös haittavaikutukset lisääntyivät ja joululoman alkessa Teini oli äärimmäisen väsynyt ja todellakin pitkän loman tarpeessa.
Me vanhemmat (ja sijaisvanhemmat myös) yritimme pysyä perässä kaikessa muutoksessa ja istuimme palavereissa taas uusien ihmisten kanssa. Sairaalamaailmahan on aivan eri kuin poliklinikka ja osastolla oli taas uudet sosiaali- ja perhetyöntekijänsä, omahoitajien ja osastolääkärin lisäksi.
Sosiaalitoimi oli huolissaan meidänkin jaksamisestamme ja ehdotteli vanhemmuuden tukitoimia, mutta mihinkään uusiin vertaistukiryhmiin emme voineet kuvitellakaan lähtevämme, koska niihin olisi pitänyt sitoutua 2-3 kuukaudeksi ja ryhmien tapaamisiin olisi pitänyt taas ajaa sinne kaupunkiin työpäivän jälkeen. Sanoimme sosiaalityöntekijälle suoraan, että kunhan vain teinin asiat sujuisivat paremmin, niin me kyllä pärjäisimme. Pientä sanharkkaakin tuli, lähinnä itseni ja sosiaalityöntekijän välille, mutta olin itse niin väsynyt ja stressaantunut, etten jaksanut enää piitata siitä. Mielestäni jo se, että jaksoin kaikesta huolimatta käydä töissä, oli riittävä saavutus ja voimavarojeni ylärajoilla. Olinhan itsekin jo joutunut aloittamaan mielialalääkityksen, että saisin yöni edes jotenkuten nukuttua murehtimiselta.
Teinin kotilomaviikonloput yritimme pitää mahdollisimman tavallisina ja positiivisena asiana koimme, että teinin ja Isosiskon välit tuntuivat lujittuvan yhteisten hetkien myötä. Itsekin sain siitä lisävoimia ja osallistuin välillä "tyttötuokioihin" kynsikoristelujen ym. mukavan merkeissä.
Blogipostaukset lähestyvät nyt nykyhetkeä, seuraavassa varmaan päästäänkin jo tähän Neljänteen Kevääseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti