Blogin lähtökohdat:

Blogin tarkoituksena on saada uusia näkökulmia vaikeaan asiaan kertomalla perheemme tarina pala palalta ja muistelemalla matkan varrelta mieleen jääneitä tunteita. Toivottavasti tämä käy myös vertaistueksi muille Vanhemmille ja Nuorille, lukijoiden yhteydenotot ja kommentit ovat siis toivottuja!
Satunnaisesti blogiin eksyneen lukijan kannattaa taustaksi lukea myös blogin avauspostaus, jotta saisi paremmin "juonesta kiinni".

Neljännen kevään kääntyessä syksyksi jatkan tuokiokuvilla "lapsestaan osittain luopuneen" äidin elämästä.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kiiran kyyneleet ja valon pisarat...




... eilisaamun työmatkalla vaivuin ajatuksiini otsikossa mainittujen asioiden vuoksi.

Torstaiaamuna kuulin autoradiosta luistelija Kiira Korven lyhyen haastattelun hänen pieleen menneen MM-kisaluistelunsa jälkeen. Kyyneleitään nieleskellen tuo monessa liemessä keitetty (ja silti vaan aina uudestaan yrittävä!) huipputähti kertoi, että lyhytohjelman alussa sattunut epäonnistuminen pilasi koko suorituksen ja tuloksena oli jääminen ulos vapaaohjelmasta. Haastattelija oli onneksi sen verran fiksu, ettei kysynyt Kiiran ajatuksia luistelu-uran jatkamisesta/lopettamisesta, mutta pakostikin tuli mieleen, että eiköhän se huippu-ura nyt ole lopullisesti ohi. Voin vain kuvitella pettymyksen suuruutta niin Kiiran itsensä kuin taustajoukkojenkin mielissä ja vielä illalla nähtyäni asian uudelleen mediassa surkuttelin hänen kovaa kohtaloaan.

 Mutta onhan toki niin, että hän on itse valinnut uransa ja tiennyt kaiken aikaa, mitä uhrauksia ura vaatii ja menestynytkin sen verran, että myös onnistumisesta saatu palkkio on tiedossa. Kiiralla on ollut tilaisuus toteuttaa elämänsä unelmaa ja varmastikin hänellä on myös varasuunnitelma, kuinka elämä jatkuu tästä eteenpäin, pettymyksestä huolimatta.

Ai miksikö kerron tästä täällä blogissa? Siksi, että en voi olla vertaamatta Kiiraa omaan teiniini, joka myös on nuori, kaunis ja lahjakas (vaikkakaan ei urheilussa vaan muilla alueilla). Mutta tuo omien unelmien toteuttaminen näyttää jäävän haaveeksi, kun kaikki energia menee päivittäiseen selviytymiseen ja taisteluun mielialamörköjä vastaan. Ei ole reilua, ainakaan minun mielestäni.

 Toinen otsikon asioista oli ne valon pisarat. Eli siis Tuure Kilpeläisen laulu, joka soi sitten päässäni eilisaamun työmatkan jälkeen kaiken päivää. Se jotenkin kiteytti ajatukseni siitä, että vastoinkäymisten jälkeen on pakko katsoa eteenpäin, kaikesta huolimatta. Laulun sanojen myötä siis voimia niin Kiira Korvelle kuin tyttärellenikin:


Tyttö istuu lätäkössä, 
Hiekkaa hiuksissaan.
Se hakkaa muovilapiolla
Suurta maailmaa.
Älä tule paha kakku, 
Älä tulee vaan.
Anna meille valon pisaroita.

Valon pisaroita, 
Vasten pimeää.
Meille putoaa, 
Valon pisaroita.
Valon pisaroita, 
Kun toivo häviää.
Meille putoaa, 
Valon pisaroita.
Meille putoaa, 
Valon pisaroita.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti