... todellakin huomasin ajaneeni sen Voikukka-ryhmän vuoksi jo enemmän kuin Suomen päästä päähän!
Eilen vaan kävi niin nolosti, että koko tapaaminen peruuntui viime hetkillä, kun neljästä äidistä vain minä pääsin paikalle. Mietittiin yhdessä ohjaajien kanssa, että yritämme vielä kerran "jäähyväistapaamista", mutta aikataulukiireiden vuoksi se ajoittuu vasta toukokuulle. Nähtäväksi jää, saanko pidettyä tallessa toisille ryhmäläisille kiitoslahjoiksi aikomani kirppariesineet sinne saakka...
Ihan hukkaan ei kaupunkireissuni onneksi mennyt, kun meillä oli aamupäivällä pienemmän porukan poliklinikkakäynti teinin kanssa. Paikalla oli mun ja tytön lisäksi vain kaksi polin hoitotiimiläistä ja tytön terapeutti, jonka aloitteesta keskustelimme perhehistoriastamme ja tytön lapsuusvuosista. Ankarasta muistelemisesta huolimatta en vieläkään löytänyt elämästämme mitään erityisesti normista poikkeavaa, jatkamme pohdiskelua kuitenkin kolmen viikon kuluttua.
Sitä ennen on kuitenkin vuorossa isomman porukan verkostotapaaminen, jossa pitäisi päivittää kuluneet kaksi kuukautta uudessa sijoituspaikassa ja suunnitella tulevan kesän kuvioitakin.
Ei siis pienintäkään pelkoa, että kaasujalka joutuisi lepoon... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti